J A A N A  H U L D É N
Traumapsykoterapeutti · Kouluttajapsykoterapeutti (k)


Tämä on minun karttani. Pidän pehmeistä peitelauseista, taitetuista taipaleista ja täsmätoistoista tämänkaltaisista. Olen hymyilevä ilonpisara, sateenkaaren pää linnunmunassa. Etkö käsitä minua? Koeta sitten, unohtaa. Kiitävien etäisyyksienkin päästä olet vasta perillä... et pääse koskaan pidemmälle. Nenäkkäin, kiinni toisissamme: tämä on minun varttani.

Olen pystymetsässä vaistoni varassa vaeltava jokapaikanhöylä, ja lainaan työkalujani niitä tarvitseville. Lasken elämänvarteni satoja tunteja ja niitä tunteita, joista en pystyisi kirjoittamaan ilman poikkitaiteellisen taidetyökalun tarjoamia evästaukoja. Summaan sitä mitä matikantunnilla jäi ynnäämättä ja viheltelen vallitsevassa virtauksessa, jota omat sisäiset patoni eivät pysty pidättelemään. Tiedän minne päädyn, mutten miten.

Kannatan taivasta, naurun salpaamia avonaisia ikkunoita ja unia ihopoimuista pom-pom toisiin poimuihin. Ja päihin pälkäneisiin, palkeenkielistä ulottuvilla oleviin unelmiin. Ei ole tarvetta selittää sanaakaan, ei rautalangasta vääntää: teen tilaa tulevalle. Kannatan solmuista sifonkitaivasta harteillani vahvuudessani niin ilmeettömässä etten pokkaakaan antaisi pois. Olen poikinut mutu-tuntuman lentohiekkaan ja haluaisin kuoriutua hiekanjyvästä. Voiko peukalo keskellä kämmentä kuivua pystyyn ja siementää uuden metsän läpikuljettavakseni?

Kaarivärien liukumissa kuivuvat kiitävät etäisyydet sormenpäästä toiseen. Vaaksan mitan matka on vaelluksista vaikein, jos hukkuu sormiväreihin. Tarvitsen aivoja monia, verkkokalvoja harteilleni: pian on talvi. Suojissani lepään pääni pahkaan ja peruuttaen löydän tieni kotiin. Taskuunkin parkkeeraan jos vain muistan miten. Korvat, niitä kannatan kuin ajopeilejä taksijonossa. Urautuneista unelmista halajaisin kauas kupeillesi - mitä on tänään ruoaksi? On suuri tarve selityksille, niputettujen vale-esirippujen rovioille. Kutsun sinut mukaan marssiin. Tallon taatusti varpaasi punaisiksi.